Fascialla tarkoitetaan koko kehon kattavaa lihaskalvojen luomaa verkostoa. Fascia koostuu kollageenisäikeistä ja se ympäröi kaikkia lihaksia ja elimiä. Fascian välityksellä kehon eri osat ovat yhteydessä toisiinsa ja sillä on suuri merkitys sekä voimantuoton että asentotunnon kannalta. Nivelsiteet, jänteet ja nivelkapselit ovat myös osa fasciaa; ne koostuvat täysin samasta aineesta, mutta niissä sitä on vain paksummasti.
Mitä fascia on?
Fascialla tarkoitetaan koko kehon kattavaa lihaskalvojen luomaa verkostoa. Fascia koostuu kollageenisäikeistä ja se ympäröi kaikkia lihaksia ja elimiä. Pintafascia sijaitsee aivan ihon alla ja se liikkuu sen mukana. Syvä fascia tulee pintafascian jälkeen ja sen on tarkoitus liikkua pintafasciaa vasten. Fascia muodostaa elinten ja lihasten ympärille pussukoita ja osa näistä pussukoista voi ympäröidä useampia lihaksia tai elimiä, kuten esimerkiksi vatsan peitinkalvo. Fascian välityksellä kehon eri osat ovat yhteydessä toisiinsa ja sillä on suuri merkitys sekä voimantuoton että asentotunnon kannalta. Nivelsiteet, jänteet ja nivelkapselit ovat myös osa fasciaa; ne koostuvat täysin samasta aineesta, mutta niissä sitä on vain paksummasti.
Jos pinta- ja syvä fascian välinen liike loppuu, se voi ilmetä kipuina ja huonontuneena liikkuvuutena. Kalvojen kiristyessä lihakset eivät pääse toimimaan niin kuin niiden kuuluisi, nivelten liikelaajuus voi heiketä ja lihakset kipeytyvät. Erilaiset kireydet fasciassa voivat aiheuttaa esimerkiksi selittämätöntä paikkaa vaihtavaa kipua. Kipu voi olla esimerkiksi ensin hauiksen kohdalla, siirtyä siitä olkapään etuosalle ja se voi jatkua esimerkiksi solisluun alle saakka.
Miksi ja miten fasciaa voi käsitellä kotona?
Tärkeää kotikäsittelyssä on se, että se on säännöllistä. Kehonhuolto kannattaa siis ottaa osaksi omia treeni- ja liikuntarutiineja. Fascian käsittelyyn soveltuvat hyvin Mutjutin, hierontapallot, putkirullat sekä hierontakoukku triggerpisteiden käsittelyyn ja fascian venytykseen.
Käsittelyn ensisijaisena tavoitteena on palauttaa fascian normaali liikkuvuus, lisätä aineenvaihduntaa ja nestekiertoa. Riittävä nesteen määrä kehossa on tärkeää fascian kannalta, koska se on kuin pesusieni, joka on joustavaa ja kestävää riittävän kosteana. Riittävä kosteus kalvojen välissä ehkäisee siis revähdyksiä ja venähdyksiä, saa kalvot liukumaan toisiaan vasten paremmin ja niiden aineenvaihdunta paranee kuljettaen kuona-aineita pois ja ravintoaineita tilalle.
Voit käyttää putkirullatessasi sekä hierontapalloa että Mutjutinta käyttäessäsi seuraavia tekniikoita:
Nopeat ja kevyet (oikeasti todella kevyt paine) sivelyt soveltuvat käytettäväksi päivittäin. Näitä tekniikoita voit käyttää esimerkiksi ennen treeniä alkuverryttelyssä tai treenin jälkeen. Tärkeää on muistaa rullata munuaisia tai sydäntä kohti. Sivelyitä kannattaa tehdä maksimissaan 10 per alue.
Hitaat sivelyt kivuttomasti saavat kuona-aineita liikkeelle ja ne vaikuttavat syvemmälle kudokseen. Nämäkin tehdään munuaisiin tai sydämeen päin ja niitä voi tehdä myös päivittäin.
Voimakkaalla paineella nytkyttely tai hieronta soveltuu tilanteisiin, joissa lihaksissa tuntuu selkeitä kuona-aineen kertymiä. Tässä tekniikassa liikutat palloa tai rullaa kudoksen päällä käyttäen voimakasta painetta. Tämä tekniikka aiheuttaa jo kipua eikä sitä saa tehdä kuin 1-2 kertaa viikossa.
Yhteen tarttuneita kudoksia voi myös irrotella toisistaan joko siten, että iho lukitaan pallon tai rullan päälle ja sitä venytellään tai hangataan itse tai lukitaan iho paikoilleen ja nivelten liikkeen avulla aiheutetaan kudoksiin venytystä tai hankausta (esimerkiksi kallonpohjan rullaaminen tapahtuu liikuttamalla päätä puolelta toiselle tai ylös ja alas). Myös hierontakoukku soveltuu tämän tekniikan käyttöön. Mutjutin soveltuu hankaukseen ja venytykseen erinomaisesti, koska saat siitä kädelläsi todella tukevan otteen.
Triggerpisteiden käsittelyyn soveltuu niin hierontapallo, putkirulla kuin hierontakoukkukin. Triggerpisteet ovat hermoston aiheuttamia jännitystiloja, joissa vierekkäin olevat lihassäikeet ovat supistuneet ja aiheuttavat tästä syystä kipeän kohdan. Triggerpistettä voit käsitellä painamalla rullalla, pallolla tai koukulla sitä 30-60 s:n ajan, kunnes kipu helpottaa.
Koska fascia hyötyy riittävästä nesteestä, on tärkeää käsittelyiden lisäksi juoda riittävästi.
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.6.2022 alkaen.
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj, Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vaivattomaksi yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.