Lihasjumit kuriin

Varmasti useimmat meistä ovat joskus elämänsä aikana olleet jumissa, nimittäin lihaksista. Lihasjumi tuntuu kireytenä tai kipuna ja sen huomaa siitä, että et pääse erilaisten liikkeiden ääriasentoihin kovinkaan helposti. Hierojalla käynti helpottaisi, mutta aina sekään ei ole mahdollista, joten kotikonstit lihasjumien selättämiseen ovat varmasti tarpeen. Lue artikkelista parhaat vinkit lihasjumien selättämiseen.

Mistä lihasjumit johtuvat?

Lihasten kireydet ja jumit johtuvat hapenpuutteesta lihaksessa. Hapenpuute voi puolestaan aiheutua yksipuolisesta työasennosta tai kovasta harjoituksesta. Kun verenvirtaus lihakseen heikentyy, heikentyy myös lihaksen kyky poistaa kuona-aineita itsestään. Lihakset on tärkeää suojata myös kylmältä, koska kylmästä supistuvat verisuonet eivät pääse kuljettamaan verta lihakseen niin paljon kuin se tarvitsisi.

Lihasjumien ennalta ehkäisemisessä olisi siis todella tärkeää kiinnittää huomiota siihen, minkälaisissa asennoissa työskentelee ja ylipäätään viettää elämäänsä. Varsinkin päätetyötä tekevän on syytä tarkastaa oman työpisteen ergonomia kuntoon, vaikka yhdessä työterveyshoitajan tai työfysioterapeutin kanssa. Vähäinen liikkuminen on myös omiaan kiristämään lihaksia, joten pienikin liikunta-annos voi saada aikaan paljon positiivisia vaikutuksia.

Liikkujan kannattaa pitää harjoittelu monipuolisena ja esimerkiksi kuntosalilla ottaa asiantuntevaa apua liikkeiden tekniikoiden kanssa, jotta liikkeet tuleva oikein tehdyiksi. Liikkujaa auttaa myös riittävän hyvin tehdyt alku- ja loppuverryttelyt.

Mikäli olet toistuvasti kipeä tietystä kohtaa kehoa siitäkin huolimatta, että olet pyrkinyt muokkaamaan esimerkiksi työympäristöäsi ergonomiseksi ja teet omatoimista lihashuoltoa sekä käyt hieronnassa, kannattaa kääntyä osaavan fysioterapeutin puoleen. Toistuvien kiputilojen taustalla saattaa olla jokin liikekontrollin häiriö ja opittu tapa liikkua. Fysioterapeutti havaitsee hyvin helposti tällaiset aiheuttajat tekemiensä testien avulla ja niitä lähdetään korjaamaan täsmällisillä jumppaohjeilla.

Mikä avuksi lihasjumeihin sitten kotona?

Kuten jo todettu; liikunta on oiva lääke erilaisiin lihasjumeihin, jotka aihetuvat paikallaan olosta ja huonoista asennoista. Liikunnan avulla verenvirtaus kehossa lisääntyy ja se voi auttaa myös kireiden lihasten rentoutumisessa. Jos siis olet päivän tehnyt tietokoneella töitä, on tärkeää viimeistään työpäivän jälkeen tehdä jotain etenkin niska-hartiaseudun lihasten liikuttamiseksi. Erilaiset vastuskuminauhat ovat helppoja käyttää lihasten aktivoimisessa ja mikäli voit pitää taukoja työaikana, yhden jumppakuminauhan voi napata mukaan vaikkapa työpaikalle ja tauon aikana aktivoida lihaksia myös. Katso vaihtoehtomme täältä.

Lämpö on myös erinomainen lihasten rentouttaja. Lämpö lisää verenkiertoa lihaksissa ja auttaa niitä rentoutumaan. Lämmitettävät Frantsilan kaurahoitopakkaukset ovat loistavia nimenomaan kireiden lihasten rentouttamisessa, koska ne voi helposti ja nopeasti lämmittää mikrossa. Myös Frantsilan Tiikerin Voimasalva sekä Lohikäärmesalva saavat aikaan lämmön tunteen, lisäävät lihaksen verenkiertoa ja tätä kautta saavat aikaan lihasten rentoutumista. Myös sauna voi toimia hyvänä lihasten rentouttajana.

Voit myös ottaa putkirullauksen aktiiviseen käyttöösi. Lihakseen kohdistettavan paineen voimakkuutta vaihtelemalla saat putkirullauksella aikaan erilaisia vaikutuksia. Kevyet ja nopeat sivelyt putkirullalla aktivoivat nestekiertoa ja mitä voimakkaamman paineen lihakseen kohdistaa, sitä syvemmältä kudoksiin sen vaikutuksen ulottuvat. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että kipua aiheuttavaa rullausta ei ole suotavaa tehdä kahta kertaa enempää saman viikon aikana samaan kehonosaan. Sen sijaan kivutonta rullausta voi tehdä päivittäin ja jopa liikuntaharjoitusten yhteydessä. Myös hierontapalloilla ja hierontakoukulla käsittelystä on lihasjumien kohdalla hyötyä.

Monet vannovat myös piikkimaton toimivan apuna lihasjumeihin. Piikkimatolla makoilussa piikit aiheuttavat hieman kipua, joka puolestaan lisää kehossamme endorfiinin tuotantoa ja tätä kautta vähentää kivun tunnetta. Piikkimatolla makoilu myös rentouttaa lihaksia.

Suun kautta otettavaa magnesiumsitraattia kannattaa myös käyttää säännöllisesti, mikäli lihaksesi ovat kireät ja varsinkin silloin, jos sinulla on lihaskramppeja. Magnesium ehkäisee lihaskramppeja ja illalla otettuna se vaikuttaa positiivisella tavalla yöuneen. Myös riittävä veden juonti on erittäin tärkeää, koska jos keho on kuiva, kudosten aineenvaihdunta ei ole optimaalista, mikä voi vaikuttaa myös lihasjumien syntyyn.

Lihasjumien toistuessa uudestaan ja uudestaan tai kipujen pitkittyessä on aina syytä hakeutua ammattilaisten tutkittavaksi ja hoidettavaksi, vaikka itsehoidolla lihasjumien hoitaminen kannattaakin aloittaa.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.6.2022 alkaen.

Verkkokauppa

Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen

040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj, Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vaivattomaksi yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen

040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit