Tuntuuko jalkapohjassasi ja etenkin kantapään edessä, sisäsyrjällä kipua? Tuntuuko kipu erityisesti liikkeelle lähtiessä aamuisin ja/tai toisaalta päivän rasituksen jälkeen illalla? Kyseessä voi olla plantaarifaskiitti, joka on hyvin yleinen vaiva juoksijoilla sekä keski-ikäisillä seisomista vaativaa työtä tekevillä.
Tuntuuko jalkapohjassasi ja etenkin kantapään edessä, sisäsyrjällä kipua? Tuntuuko kipu erityisesti liikkeelle lähtiessä aamuisin ja/tai toisaalta päivän rasituksen jälkeen illalla? Kyseessä voi olla plantaarifaskiitti, joka on hyvin yleinen vaiva juoksijoilla sekä keski-ikäisillä seisomista vaativaa työtä tekevillä.
Mikä on plantaarifaskiitti?
Plantaarifaskiitti on jalkapohjan kipua, joka johtuu kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon mikrovaurioista tai rappeumamuutoksista. Plantaarifaskiittiin ei ole välttämättä nimettävissä yhtä ja ainoaa syytä vaan se voi olla monen tekijän summa. Tällaisia syitä voivat olla yksittäinen voimakas rasitus tai pitkäkestoinen rasitus, ylipaino, jalkaterän virheasennot, pitkäkestoinen seisominen tai juokseminen. Naisilla myös vaihdevuodet altistavat plantaarifaskiitille estrogeenin vähentymisen vuoksi. Yksi juoksemiseen liittyvä plantaarifaskiitille altistava tekijä on myös pohjelihasten kireys. Jalan virheasennoista ylipronaatio on yhteydessä myös plantaarifaskiittiin.
Lääkäri toteaa plantaarifaskiitin tyypillisten oireiden perusteella. Lääkäriin kannattaa hakeutua, mikäli oireet eivät kotihoidolla ala helpottamaan 1-2 viikon kuluessa. Kuvantaessa kantapäästä voi löytyä ”luupiikki”, joka ei kuitenkaan ole plantaarifaskiitin syy vaan seuraus, kun rappeuma-alueelle alkaa kertymään kalkkia.
Samankaltaisia oireita plantaarifaskiitin kanssa voivat aiheuttaa kantaluun alla sijaitsevan rasvapatjan kiputila, alueen limapussien kiputilat tai akillesjänteen kantaluun kiinnityskohdan kiputilat.
Miten ehkäistä plantaarifaskiittia?
Mikäli haluaa ehkäistä jo ennalta plantaarifaskiittia, on tärkeää kiinnittää huomiota hyviin jalkineisiin. Ylipronatoivan henkilön kannattaa ehdottomasti hankkia pronaatiotuetut jalkineet tai yksilöllisesti suunnitellut tukipohjalliset, jotta jalkaterän virheasento ei aiheuta haasteita. Ylipronaatio on kohtuullisen helppoa todeta myös itsekin. Mikäli jalkaholvisi painuu lattiaan astuessasi jalallesi, sinulla on ylipronaatiota.
Myös lihashuollosta on tärkeää pitää huolta. Kireiden pohjelihasten omatoiminen hieronta ja venyttely ovat hyödyllisiä keinoja. Venyttelyn avuksi valikoimastamme löytyy Phoenix Fitnessin venyttelyhihna. Sen avulla voit venyttää helposti pohkeitasi vaikkapa selinmakuulla. Pohjelihasten omatoiminen hieronta sujuu Mygan tai Sapuran putkirullilla. Kivuttomasti voit putkirullailla pohkeitasi vaikka päivittäin. Kerran viikossa, lepopäivänä voit myös rullata putkirullalla hieman tehokkaammin eli siten, että rullaaminen voi aiheuttaa myös hieman kipua.
Miten hoitaa plantaarifaskiittia?
Ensisijainen hoitomuoto plantaarifaskiitin yhteydessä on luonnollisesti välttää sitä rasitusta, joka plantaarifaskiitin on aiheuttanut. Tärkeää on siis vähentää seisomista radikaalisti tai pitää lepoa sellaisista liikuntaharrastuksista, jotka sisältävät juoksemista ja/tai hyppimistä.
Venyttely on myös tärkeä plantaarifaskiitin hoidossa. Jalkapohjaa kannattaa venyttää siten, että nostat kipeän jalan toisen päälle ja venytät jalkapohjaasi varpaita kohti säärtä vetämällä. Tätä venytystä on tärkeää toistaa 2-3 kertaa päivässä. Toistoja venytyksille kannattaa tehdä 10 ja niiden kesto on hyvä olla noin 10 sekuntia. Venyttelyn voi korvata yöllä käytettävällä lastalla, joka hoitaa venytyksen nukkumisen aikana. Venytystä kudoksiin on mahdollista saada myös kinesioteippauksen avulla.
Voit myös hieroa jalkapohjaasi säännöllisesti hierontapallolla. Valikoimastamme löytyvä Rollholzin puinen hierontapallo on oiva apu tässä yhteydessä. Voit pyöritellä palloa jalkapohjasi alla ja voit myös koittaa seistä sen päällä siirtäen jalkaa hieman eri kohtiin.
Sapuran hierontakoukulla on myös mahdollista hieroa ja venyttää jalkapohjaa. Aseta koukku lattialle ja jalkapohja sopivan ”pallon” päälle. Painele jalkaasi hierontakoukkua vasten ja siirtele jalkapohjaasi siten, että voit käsitellä eri alueita siitä.
Kylmähoidolla on myös mahdollista helpottaa plantaarifaskiitin aiheuttamaa kipua. Valikoimastamme löytyvät Frantsilan Paras Ystävä kaurahoitopakkaukset toimivat tässä erinomaisesti. Laita kaurahoitopakkaus pakastimeen jäähtymään ja kun se on riittävän kylmä, laita se jalkapohjaasi vasten.
Voit myös hankkia jalkineisiisi pehmennetyt kantalaput tai pohjalliset, jotka vaimentavat iskuja. Paksupohjaiset ja hyvin iskuja vaimentavat jalkineet ovat hyvä apu plantaarifaskiittin.
Voit myös käyttää apteekista saatavia tulehduskipulääkkeitä kivun lievitykseen. Lääkäri voi hankalissa tilanteissa pistää kantapään alueelle myös kortisonipuudutetta, mutta sen pitkäaikaisista eduista ei ole juurikaan näyttöä.
(Lähteet: Terveyskirjasto: https://www.terveyskirjasto.fi... ja Terveystalo: https://www.terveystalo.com/fi...)
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.6.2022 alkaen.
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj, Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vaivattomaksi yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.