Oletko koskaan miettinyt, miten voisit huoltaa omaa kehoasi parhaalla mahdollisella tavalla? Moni mieltää kehonhuollon hierojien ja muiden ammattilaisten tekemäksi käsittelyksi, mutta se ei ole pelkästään sitä, vaan sinä voit itse tehdä paljon asioita kehosi huoltamiseksi.
Usein kehonhuolto mielletään hieronnaksi tai muunlaiseksi ammattilaisen tekemäksi käsittelyksi sekä itse toteutettaviksi huoltotoimenpiteiksi, kuten putkirullaukseksi tai venyttelyksi. Kehonhuolto on kuitenkin hyvin paljon muutakin kuin vain nämä ensimmäisenä mieleen tulevat toimenpiteet. Lue artikkelista siis vinkit, millä kaikilla tavoin voit huoltaa kehoasi ja hieman myös mieltäsi.
Liikunta
Liikunta on oikein toteutettuna loistava lääke sekä keholle että mielelle. Kehomme on luotu liikkumaan ja sen hyvinvoinnille sopivassa määrin harjoitettu liikunta on todella tärkeää. Nykyinen elämäntapamme on hyvin passiivinen, joten nykyihminen joutuu todella lähteä harrastamaan liikuntaa, mikäli haluaa elää hyvinvoinnin kannalta riittävän aktiivista elämää. Viikoittaisen liikunnan olisi hyvä sisältää sekä aerobista eli hengityselimistöä rasittavaa liikuntaa, että lihaskuntoa kehittävää liikuntaa. Liikuntasuorituksen jälkeen olo on usein hyvä fyysisesti, mutta liikunnalla on havaittu olevat positiivisia vaikutuksia esimerkiksi mielialaan. Tutkimusten mukaan säännölliset kävelylenkit helpottavat esimerkiksi keskivaikeaa masennusta.
Terveellinen ravinto
Kehonhuoltoa on myös syödä terveellisesti ja omaan energian kulutukseen nähden riittävästi. Mikäli ravinto koostuu rasvaisista ja sokerisista ruoista tai mikäli ravintoa ei nautita riittävästi lihomisen pelossa, se ei tue kehon hyvinvointia vaan voi päinvastoin aiheuttaa vitamiinien ja kivennäisaineiden puutoksia, sairauksia pitkällä aikavälillä sekä ihan yleistä vetämättömyyden tunnetta. Huonosti ravittu keho on myös alttiimpi erilaisille vammoille ja rasituksille.
Kehonhuoltona ravintoa kannattaa nauttia yleisten ravitsemussuositusten mukaisesti ja vanha kunnon lautasmalli toimii oikein hyvänä ohjenuorana ravitsemusasioissa. Silloin tällöin voi myös herkutella, kunhan kokonaisuus on kunnossa.
Riittävä veden juonti
Koska elimistöstäsi suurin osa on vettä, on tärkeää huolehtia sen riittävästi saannista. Vesi osallistuu kehossasi lukuisiin eri tapahtumiin ja on tästä syystä oleellinen osa omaa kehonhuoltoa. Vettä olisi hyvä nauttia 0,039-0,042 l/painokilo. Vedenjuontia ei kannata aloittaa vasta siinä vaiheessa kun janon tunne syntyy, koska tuossa vaiheessa kehossasi on käytännössä suorituskykyyn vaikuttava nestehukka.
Uni ja lepo
Kehon palautumisen kannalta on tärkeää, että se saa riittävästi lepoa ja unta. Unen aikana kehomme korjaa päivän aikana syntyneitä vaurioita, lataa niin sanotusti akkuja, tallentaa pitkäkestoiseen muistiin opittuja asioita sekä huuhtoo aivoja. Edellä kuvatuista toiminnoista suurin osa on mahdottomia keholle toteuttaa hereillä olon aikana, koska hereillä ollessamme kehomme on koko ajan enemmän tai vähemmän toimintavalmiudessa.
Liikuntaa harrastavan on tärkeää huomioida levon merkitys omassa harjoitusohjelmassaan, koska palautuminen on yksi superkompensaation eli lyhyesti sanottuna kehittymisen oleellinen osatekijä yhdessä ravinnon ja liikkumisen kanssa.
Hieronta ja muut ammattilaisten antamat käsittelyt
Säännöllinen hieronta hyödyttää suurinta osaa perusterveistä aikuisista. Säännöllinen siitä syystä, että useimmat meistä hakeutuvat hierojalle tai etsivät itselleen muiden tuki- ja liikuntaelinten parissa työskentelevien ammattilaisten apua vasta siinä vaiheessa, kun olemme niin kipeitä tai lihakset kireinä, että normaali elämä ei enää onnistu. Hierojan ja muiden ammattilaisten palveluita kannattaa siis hyödyntää jo hieman ennaltaehkäisevästi, koska silloin pienet lihaskireydet ovat helpommin hoidettavissa. Aktiiviliikkujalle hieronnasta ja käsittelyistä on hyötyä oman suoritustason ylläpitämisessä sekä loukkaantumisriskin minimoimisessa.
Omatoiminen kehonhuolto
Kehon huoltoon ei välttämättä joka viikko tarvita hierojaa vaan voit toteuttaa omatoimista kehonhuoltoa itse, vaikkapa kotoa tai kesämökin laiturilta käsin. Omatoimista kehonhuoltoa ovat venyttely, erilaiset dynaamiset liikkuvuusharjoitukset, putkirullaus, lämpö-kylmähoitojen käyttäminen, omatoiminen hierominen, rentoutuminen jne. Mahdollisuudet omatoimiseen kehonhuoltoon ovat hyvin suuret, joten jokaiselle löytyy varmasti omiin tarpeisiin ja mieltymyksiin soveltuva menetelmä tai menetelmien yhdistelmä. Löytäminen voi toki vaatia kokeilemista, mutta rohkealla asenteella haaste on täysin voitettavissa.
Miten sinä huollat kehoasi? Onko jotain missä voisit vielä kehittää omia rutiinejasi? Mikä on vahvuutesi kehonhuollon osalta?
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.6.2022 alkaen.
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj, Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vaivattomaksi yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen
040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.