Lämpö- ja kylmähoidot

Sekä lämmintä että kylmää on käytetty kehonhuollossa varsinkin kivun lievittämisessä. Erilaiset lämpöhoidot soveltuvatkin hyvin monenlaisiin vaivoihin aina revähtymistä kuukautiskipuihin ja migreeniin saakka. Tästä syystä lämpöhoitojen mahdollistamiseksi onkin monenlaisia tuotteita saatavilla.

Kylmä soveltuu erityisesti venähtymien, revähtymien sekä nivel- ja lihastulehdusten hoitoon. Kylmän avulla verisuonet supistuvat, mikä akuuttien vammojen yhteydessä vähentää kudoksen sisään valuvan veren määrää. Samalla verisuonten supistuessa kylmähoito helpottaa kipuaistimuksia, koska se puuduttaa kipeän alueen tuntohermoja. Kylmähoidosta seuraava kudosten turvotuksen vähentyminen nopeuttaa hoidettavan alueen parantumista. Kylmää suositellaan käytettäväksi 3-4 kertaa päivässä noin 15 minuutin ajan. Lisäksi etenkin loukkaantumistilanteissa on tärkeää muistaa, että kohoasento ja kompressio. Myös migreenin hoitoon voidaan käyttää kylmää Migra Capin tai silmille laitettavan geeliä sisältävän maskin avulla. Kylmähoitoa ei suositella käytettäväksi, mikäli olet saanut sydäninfarktin viimeisen puolen vuoden sisällä tai hoidettavalla alueella on tuntopuutoksia.

Lämpöhoito puolestaan soveltuu tilanteisiin, jossa kipu ei ole syntynyt äkillisestä vammasta vaan on pitkäaikaisempaa. Yleensä lämmön avulla voidaan hakea rentouttavaa ja toisaalta lihaksia liikkumiseen valmistavaa vaikutusta. Lämmin lisää kudosten verenkiertoa, jolloin se lisää kudosten elastisuutta ja notkistaa niitä. Lämpöä voidaankin siis käyttää esimerkiksi jumiutuneiden niskan ja hartioiden hoitoon, lihasjäykkyyteen tai vaikkapa alavatsalla kuukautiskipuihin. Lämpöhoitoa on hyvä käyttää myös säännöllisesti, tasaisin väliajoin ja suositeltava lämpötila on noin 40-60 astetta. Lämpöhoito ei sovellu käytettäväksi silloin, jos sinulla on tulehdus kipeässä kudoksessa, allergista ihottumaa tai avohaava.

Kylmää ja lämmintä voidaan myös vuorotella. Kun ensin on helpotettu kipua kylmällä, voidaan kudosta vetristyttää sen jälkeen lämpimällä.

Frantsilan Paras Ystävä kaurahoitopakkaus on luonnonmukainen kauraa sisältävä tyyny, jonka voit joko lämmittää mikrossa tai uunissa tai kylmettää pakastimessa. Voit asettaa Paras Ystävä hoitopakkauksen lämmittämisen tai kylmettämisen jälkeen hoidettavan kehonosan päälle. Pakkauksia on myös eri värisiä, joten voit luonnollisesti valita mieluisan värin. Eri kokoiset pakkaukset soveltuvat eri alueiden hoitamiseen ja eri kokoisille ihmisille. Kylmällä talvisäällä Paras Ystävä hoitopakkauksen voi vaikka lämmittää ennen nukkumaan menoa ja ottaa sen viereen sänkyyn.

Hierontapalloissa voidaan hyödyntää myös lämpötilaa. Jäähdytettävän hierontapallon avulla voit yhdistää kätevästi sekä hieronnan että kylmähoidon positiiviset vaikutukset. Hierontaväline laitetaan vain ennen käyttöä pakastimeen viilentymään ja se on noin puolen tunnin kuluttua käyttövalmis.

Lapsille sattuu ja tapahtuu usein pieni haavereita, jolloin kylmäpakkausta tarvitaan. Kaikki lapset eivät halua perinteisiä kylmäpusseja, koska ne saattavat tuntua pyyhkeen sisään käärittyinä inhottavilta tai ne ovat muuten liian epämiellyttävän näköisiä. Lapsille suunnitellut ihastuttavat lämpö/kylmäpakkaukset voivat hyvinkin toimia ratkaisuna niissä tilanteissa, joissa lapsi kieltäytyy perinteisistä kylmäpakkauksista. Suloiset ”pipipakkaukset” sulattavat yleensä lasten sydämet.

Migreeniä sairastavalle Migra Cap on loistava tuote. Migra Capissa yhdistyvät kylmä, pimeä ja kompressio ja sen sisältämiä geelipusseja voidaan viilentää joko pakastimessa tai jääkaapissa. Pakastimesta otettuina Migra Capin viilentävä vaikutus säilyy jopa 40 minuutin ajan. Lisäksi valikoimissa on sekä silmille tarkoitettu geelitäytteinen maski että koko kasvojen alueelle tarkoitettu viilentävä maski. Paitsi migreeniin viilentävä koko kasvojen maski sopii myös esimerkiksi hammaslääkärissä toteutettujen toimenpiteiden kuten hampaanpoiston jälkeen käytettäväksi.

Kylmän ja lämmön tunnetta voidaan kudokseen saada paitsi mekaanisesti, myös kemiallisesti. Erilaiset kylmä ja lämpögeelit tuovat iholle ja kudokseen joko viilennystä tai lämmön tunnetta. Viilentävien ja lämmittävien geelien käyttöön pätevät samat periaatteet kuin varsinaisiin kylmä- ja lämpöhoitoihinkin eli kylmää akuuttiin kipuun ja lämmintä silloin kun halutaan, että lihakset ovat vetreämmät.

Kylmällä ja lämpimällä voidaan siis hoitaa kehoa hyvin monipuolisesti ja kotioloissakin hyvin helposti.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 5.6.2022 alkaen.

Verkkokauppa

Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen

040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail Oy, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Paytrail Oyj:n (Paytrail Oyj, Innova 2, Lutakonaukio 7, 40100 Jyväskylä ) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Vaivattomaksi yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Hyvinvoivaa Voimaa
Jylhäntie 65
69600 Kaustinen

040-7274070
info@vaivattomaksi.fi
2874709-3

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit